RETKITIEDOT NÄKYVIIN JA HYÖTYKÄYTTÖÖN – HANKE

Retkitiedot näkyviin ja hyötykäyttöön on Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry:n hallinnoima kehittämishanke, jonka tavoitteena on Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Padasjoen ja Sysmän reitti- ja kohdetietojen uudistaminen ja ajantasaisen tiedon digitointi. Hankkeen toteutusaika on syyskuusta 2020 syyskuuhun 2021.

 

Hankkeen tavoitteet:

Retkitiedot näkyviin ja hyötykäyttöön -hankkeen päätavoitteena on lisätä Etelä-Päijänteen alueella vierailevien kansainvälisten ja kotimaisten luontomatkailijoiden määrää, heille tarjottavia palveluita ja palveluiden käyttöä. Lisäksi tavoitteena on lisätä maakunnan ihmisten luontoliikuntaa vapaa-ajan harrastuksena ja siten vaikuttaa väestön viihtyvyyteen, hyvinvointiin ja terveyteen.

 

Hankkeen aikana alueen reiteistä ja luontokohteista koostetaan käyttäjäystävällinen karttapohjainen toteutus, joka auttaa matkailijoita hahmottamaan alueen tarjonnan helposti yhdestä paikasta. Toteutusta varten tuotetaan alueen reiteistä ja luontokohteista ajantasainen tieto ja opastetaan alueen muut toimijat hyödyntämään tuotettua tietoa. Kokonaisuudesta tulee helposti päivitettävä, jotta tieto saadaan pysymään ajan tasalla myös hankkeen päätyttyä.

 

Luontomatkailun kysyntä sekä kotimaassa että ulkomailla on selvästi kasvussa. On tärkeää, että eteläisen Päijänteen luonto- ja retkeilykohteista on helposti saatavilla laadukasta tietoa nykyaikaisessa muodossa.

 

Hankkeen kohteet ja sisällöt kootaan yhteistyössä kuntien, yrittäjien ja muiden alueen toimijoiden kanssa. Uutta reittisivustoa ja siihen tuotettua sisältöä voivat hyödyntää kunnat, asukkaat, yhdistykset ja yritykset.

YHTEYSTIEDOT:

Projektipäällikkö:  Heidi Painilainen

Hanke:  Retkitiedot näkyviin ja hyötykäyttöön

Osoite:  Kustaankuja 2, 17200 Vääksy

Puhelin:  044 9847989

Sähköposti: heidi.painilainen@visitpaijanne.fi